"Koska hän ei osunut ensimmäisellä kerralla."

Joskus ajattelin, että nämä @motivaatiomentorin kuvat teksteineen ovat vain kuluneita kliseitä. Eräänä päivänä ne alkoivatkin yksi toisensa jälkeen kolahtaa omaan elämääni.

Tämän kuvan teksti, toi mieleen erään ihmisen.

Pidin sitä ihmistä joskus läheisenäkin ystävänäni, olisi vain pitänyt kuunnella omaa intuitiotani jo sen "ensimmäisen luodin jälkeen". 

Tämä ihminen ei pystynyt aikanaan tajuamaan, että teen 3-vuorotyötä, minulla on harrastuksissani joskus tiukka aikataulu, treenattava on kun se on mahdollista. Minulla oli silloin parisuhde ja perhe, jonka luona oli kiva joskus olla, kun työt ja vapaat osuivat yksiin. Edellä mainittujen lisäksi piti ehtiä tavata  vielä ystäviä. Häntä ja niitä monia muitakin...

Tämän ihmisen mielestä meidän olisi kuitenkin tullut tavata kerran viikossa. Ongelmat alkoivat siitä, kun en käynyt hänen luonaan/nähnyt häntä kerran viikossa.

Hän kyseenalaisti ystävyyteni tuollaisen syyn perusteella, vaikka viestittelimme ja olimme kuitenkin tekemisissä harvasepäivä.

Minun olisi pitänyt kertoa hänelle myös useammin se, että hän on minulle tärkeä ihminen.

Asia oli mielestäni hieman outoa, kun kyseessä oli miespuolinen ystävä ja olin kuitenkin parisuhteessa. 

Minulla on ollut ystäviä läpi elämäni, eikä mun ole koskaan tarvinnut todistella kenellekään ystävyyttäni erikseen, eikä kertoa joka päivä, että miten paljon kukakin minulle merkitsee.

Muistan sen ensimmäisen riidan. Istuin autossani ja laitoin raivospäissäni ääniviestejä kyseiselle henkilölle hänen ruikuttaessaan minun olevan huono ystävä ja että hänestä tuntuu, etten välitä hänestä. 

Mietin jo silloin, että pitäisi jättää tuollainen ihminen elämästäni pois, mutta siitähän se kierre alkoi...

2 vuotta siihen meni ja pisin aika erossa tästä ihmisestä taisi olla puolisen vuotta.

Sovimme ja taas minussa oli jotain vikaa.

Olin tälle ihmiselle roskakori, kun hänellä oli paha olla.

Jouduin vähän väliä todistelemaan hänelle asioita. Se oli tosiaan itselleni aivan vierasta ja ainakin 3 kertaa sanoin, että nyt tämä olisi viimeinen kerta. Nyt en enää antaisi mahdollisuutta korjata asioita.

Se "ystävyys" repi minut aivan hajalle.

Kerran puhuin asiasta töissä ja silloin työkaverini sanoi, että tällaiset ihmiset tunnetaan ns. "ripustautujina". Ripustautujat yrittävät omia ihmisen itselleen ja imevät ihmisestä kaiken, minkä vain irti saavat. Ja juuri sellainen olo minulla oli. Koin ystävyyteni riittämättömäksi. En kuitenkaan voinut viettää aikaani hänen kanssaan liikaa, koska se oli miesystäväni mielestä epäilyttävää ja ymmärsin häntä oikein hyvin. 

Mutta tämä ystäväni ei ymmärtänyt ja koki senkin loukkauksena, kun sanoin, että olisi parempi, kun emme tapaisi ainakaan hetkeen.

Tämä ihminen triggeröityi myös milloin mistäkin ja yksikin minun väärä sana, vitsi tai hymiötön viesti saattoi laukaista sen, että sain ryöpyn pahaa oloa niskoilleni.

Jo pelkästään se, että tekee kolmivuorotyötä, on hankalaa. Aikataulut ja työvuorot voivat muuttua äkisti, aamuvuoron lisäksi joutuu joskus tekemään myös iltavuoron. Ja se jos joku oli paha, kun estyin näkemästä häntä. Muuttuneet suunnitelmat ja aikataulut, tapaamisten siirtäminen teki minusta myös huonon ystävän, enkä välittänyt hänestä.

Hän oli myös sellainen ihminen, joka koki tarvetta kysellä. Opin jo tietämään, mitä tarkoittaa, kun hän laittoi viestin "voinko kysyä yhden asian". Siitä aina tiesi, että nyt mennään. Hänellä oli tarve kyseenalaistaa minut tai joku tekemiseni. Miksi olin joskus sanonut jotenkin tietyllä tavalla.

Eräänä päivänä en jaksanut enää. Se päivä koitti taannoin tässä keväällä. Se viimeinen riita. Hän oli aina luottanut siihen, että voi sanoa minulle mitä vain, koska palasin aina hänen luokseen ja sovimme. Kunnes koitti kevät 2020. Hän kyseenalaisti taas toimintani ja luotettavuuteni ja kun vastasin, ei se ollut riittävä. Jouduin jälleen menettämään malttini hänen kanssaan ja edellisten kertojen vuoksi kierrokseni hänen kanssaa nousivat nollasta sataan muutamassa sekunnissa. 

Kun kerroin ystävyytemme tulleen tiensä päähän, hän laittoi minulle ilkeitä viestejä siitä, miten aikaa ennen minua hänellä on ollut vain hyviä ystävyyssuhteita, eikä lainkaan tällaista, kuin minun kanssani. Hän myös tiesi kertoa, että jättämällä hänet tulen olemaan yksin ja että jatkaessani samalla tavalla, menettäisin loputkin ystäväni.

Menin tolaltani. Olin aivan sekaisin. 

Laitoin viestiä OIKEILLE ystävilleni. Heille, joiden kanssa olen ollut tekemisissä läpi elämäni. He eivät tunnistaneet minua kuvauksesta: itsekäs, itseäni täynnä, prinsessa, epäluotettava.

Kaikki, jotka ovat kanssani eläneet ovat todenneet etteivät ole koskaan joutuneet edes riitelemään kanssani. Sellaista kai on oikea ystävyys, kun homma pelaa puolin ja toisin.

Kenenkään ei pidä joutua kokemaan tuollaista "ystävyyttä". 

Jos järki sanoo jonkun asian olevan pielessä, se todennäköisesti on ja silloin on jo juostava.

Minä en juossut, vaan annoin tuon ihmisen satuttaa minua kerta toisensa jälkeen. 

Kerta toisensa jälkeen olin aivan huono ihminen ja ystävä. Epäluotettava ja itseäni täynnä.

Tiedän, että olen selittänyt asioita hieman ympäripyöreästi ja pääpiirteittäin. Olen kuitenkin poistanu hänen kaikki viestinsä ja yrittänyt pyyhkiä mielesäni pois kaiken.

Olen ollut niin kiihdyksissä, että en oikein edes kunnolla muista, että mistä riidat oikein alkoivat.

Mutta pääasia on, että hän ei enää kuulu elämääni.

Parasta on, kun en ole kokenut, että elämästäni ilman häntä puuttuisi jotain.

Se kertoo jo tarpeeksi hänestä ihmisenä.